perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kotona

Reissusta alkaa olla jo 3 viikkoa. Aika on mennyt tässä hetkessä eikä ajatus tahdo millään palata takaisin junaan. Näin se on aina reissujen jälkeen käynyt. Matka on eletty siellä ollessa ja kestää aikansa ennen kuin se palaa muistojen kautta mieleen.
Tämä blogi jäi hieman kesken, koska moni on kysellyt puhelimen välityksellä, että joko olemme takaisin kotona. Laitamme tänne vielä yhteenvedon koko reissun onnistumisista ja kommelluksista sekä lisää kuvia. Myös matkan kustannukset on suunnilleen laskettu. Pakolliset kustannukset olivat n. 1900€/hlö. Se sisältää viisumien hankinnat, matkat (Kuopio-Vladivostok-Kuopio) ja hotellit. Matkakustannuksissa yllättivät junamatkojen hinnat. Jaoimme junamatkat suunnilleen 3 yhtäpitkään osuuteen ja osuuksien hinnat vaihtelivat 125€... 264€/hlö.
Mutta yhteenveto on tulossa....

Alla kuva lähdöstä Kuopion rautatieasemalta 8.6.2012. Joo, lähdimme ratatöiden takia bussilla ja oli kesän ensimmäinen lämmin päivä ja bussin lämmityslaite jumiutunut päälle. Hyvää matkaa!


Kuvassa matkaporukkamme vasemmalta: Raija, Sanna, Pekka ja Heikki

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Hyvää Juhannusta

Näin se on raja ylitetty ilman vaikeuksia. Ehdimme juuri ja juuri Kouvolassa Kuopion junaankin.
Täällähän näyttää olevan kesä, hyvä niin, ootsen harasoo.


Yllä eilisiltainen juhannuspöytä. Tekijöinä Raija ja Sanna. Pojat kiittää!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Helteinen Jekaterinburg

Saavuimme Jekaterinburgiin vuorokauden viimeisillä hetkillä eilen tiistaina. Olimme matkanneet junassa kaksi vuorokautta. Majoituimme hotelliimme ja raikas suihku maistui ruhtinaalliselta.

Nyt keskiviikkona olemme heränneet kuumuuteen ja liikenteen meluun. Sääennusteet tälle päivää vaihtelevat 30-34 C asteen välillä. Uudet turistin askareet odottavat ja miljoonakaupunki kutsuu.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Lähdössä Irkutskista

Tänään on taas aika jättää hetkeksi hotelliaamiaiset ja lämmin suihku, ja siirtyä junan kapealle patjalle tasaiseen kiskojen kolinaan. Juna lähtee vasta illalla, joten jätettyämme laukut säilöön käymme vielä kiertelemässä kaupunkia ja tekemässä ostoksia kauppahallissa.

Eilinen päivä kului tehokkaasti Baikal-järven äärellä. Kulkuvälineenä käytimme paikallista reittitaksia, joka muistuttaa tilataksia tai pikkubussia (n. 12 matkustajalle) ja joka kulkee kahden pisteen väliä ilman aikatauluja aina sen mukaan kun auto täyttyy. Vaikka Irkutskissa oli ollut 30 asteen helteet, niin Baikalin kylmä tuuli ja muutenkin viileämpi ilmasto pääsi yllättämään. Kylmyyttä uhmaten Raija kävi pulahtamassa hyisessä järvivedessä, johon edes paikalliset eivät uskaltautuneet muuten kuin kastautumaan hetkeksi polviaan myöten.




Sunnuntaina kävelimme ympäri Irkutskin keskustaa kauppahallien ja nähtävyyksien kutsumana. Kävimme myös vilkaisemassa voimakkaasti virtaavaa Angara-jokea.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Jälleen netin äärellä


Lähdimme tiistain iltahämärässä Vladivostokin rautatieasemalta ja vietimme kolme yötä kiskojen kolinassa. Päivät menivät rattoisasti laadukkaassa Rossija-junassa neljän hengen kupe-hytissä. Vaunuemännät ja muutamat kanssamatkustajat tulivat myös tutuiksi, tästä iso kiitos kielitaitoiselle jäsenellemme. Tänään sitten saavuimme vihdoin aurinkoiseen ja helteiseen Irkutskiin. Kuvia kertyi matkan aikana niin valtava määrä, että parhaita valikoidaan vähän myöhempää postausta varten.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Sateinen itsenäisyyspäivä

Tänään 12.6. on Venäjän itsenäisyyspäivä - ja vettä sataa. On satanut koko päivän. Paikallisten tietämys päivästä on alhainen. Meidän pitää heille kertoa, mikä päivä nyt on. Kaikki kaupat ovat auki ja muutenkin homma pelaa normaalisti. No, nyt on vielä 4h ja sitten se juna lähtee.


Välillä pitää pysähtyä pankkiautomaatillekin. Onneksi vieressä oli kiiltävä pylväs.


Sateisena päivänä on hyvä istahtaa kahvilaan ja saada eteensä suklaakakku.... namm. Niin ja kahvilan nimi oli Pushkin.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Vladi by night

Eilen (su) käytiin kaupungilla syömässä. Ruoka oli hyvää, mutta tarjoilun nopeus ei. Saimme ruuat n, tunnin ajalla eli ensimmäinen lopetti jo aikaa ennen kuin viimeinen sai annoksensa. Alla pari kuvaa kaduilta.

Yöllinen katu täyttyy rallista täälläkin.
Tulileikkejä kadulla.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Lennähdimme Vladivostokiin

Reilun 8 tunnin lento Moskovasta Vladivostokiin sujui mukavasti, vaikka ennakkoon suunniteltu nukkuminenmatkan aikana osoittautuikin melko mahdottomaksi. Aeroflotin tarjoama illallinen ja aamupala olivat herkullisia, ja matkustajien viihtymisestä huolehti jokaisen oma näyttöruutu elokuvineen ja peleineen. Myös omaan MP3-soittimeen tallennetut äänikirjat osoittautuivat hyviksi, kun unta ei tullut mutta halusi silti lepuuttaa silmiään pimennetyssä matkustamossa.



Olemme siis saapuneet Vladivostokiin ja asettuneet Azimut-hotelliin. Vietämme täällä pari yötä kunnes aloitamme varsinaisen junamatkan länttä kohti Rossija-junan kyydissä.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Homma hoidossa ja sujuu

Niinhän sitä selvittiin Kouvolaan ja siellä Tolstoi-junaan. Matka Viipuriin oli aika tylsä tullimuodollisuuksien suhteen. Aikaakin meni kolmisen tuntia. Sitten päästiin ravintolavaunuun nauttimaan 110rbl/0,5 litran Baltika-7. Nautinnollisten juomien jälkeen ahtauduimme onnistuneesti pieneen hyttiimme Nro 7. Uni tuli nopeasti ja yö meni kohtuu-hyvin.
Moskovan heikkoon vesisateeseen saavuimme aikataulussa klo 8:25. Yritimme käydä Punaisella torilla, mutta se oli suljettu.
Sitten pimeällä taksilla Seremetjevon lentokentälle hintaan 2500rbl. Melkoiset ruuhkat oli teillä ja matkaan meni 1,5h. Nyt odottelemme pizzaa ja olutta kentän ravintolassa nimeltä Il Patio.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Alku aina hankalaa

Tai jos positiivisesti alkuun, niin se VR-bussi lähti lähes aikatulussa Kuopiosta kohti Pieksämäkeä. Bussissa oli kuuma! Siis hikinen olo. Ei ilmastointia ja webasto oli kuulema hirttänyt päälle, joten lämmitys pelasi koko matkan ajan. Lisäksi bussin vaihteissa oli jotain vikaa, kun liikkeellelähtö oli hankalaa.
No, mutta nyt ollaaan tulossa Mäntyharjulle ihan oikealla IC-junalla, jossa on ravintolavaunu ja ilmastointi. Matka jatkuu kohti uusia seikkailuja...

Venäjä on suuri maa... kuulemma

Ja senhän me lähdemme testaamaan. Tosin otos on aika pieni, vain se kuuluisa Siperian junarata Vladivostokin ja Moskovan välillä.

Siis tänään perjantaina 8.6.12 matkustamme junalla Kuopiosta Kouvolan kautta Moskovaan. Moskovasta lennämme Aeroflotin siivin Vladivostokiin. Sen jälkeen loppumatka on kiskoilla. Kolkuttelemme 2-3 pysähdyksen taktiikalla takaisin Kuopioon.

Pyrimme kertomaan tässä blogissa matkan editymisestä sikäli mikäli saamme tietokoneemme nettiin jossain.